Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia - Uutiset

Jasmin Kähärä rohkaistui ja muutti lopulta Vuokattiin

Jasmin Kähärä rohkaistui ja muutti lopulta Vuokattiin

Kirjoittaja: vrua-admin/23. marraskuuta 2017/Kategoriat: Uutiset

Arvostele tämä artikkeli:
3.5

Mikkelin hiihtäjien Jasmin Kähärän viime kausi oli menestys: kolme nuorten SM-kultaa ja kruununa Euroopan nuorten olympiafestivaalien (EYOF) hopeaa viestistä ja henkilökohtainen pronssi vapaan sprintistä. Tulevana talvena vielä N18-sarjassa hiihtävän Kähärän uusi harjoituskausi on sujunut pääpiirteissään mallikkaasti. Harjoituskaudella on painotettu erityisesti voimaa muutamana jaksona, minkä lisäksi harjoitusmäärää on yleisesti lisätty.

- Treenit on mennyt nousujohteisesti keväästä tänne syksyyn. Pari flunssaa on ollut ja hieman jalkavaivoja lokakuussa, jotka estivät hetkeksi juoksuharjoittelun. Muuten on mennyt hyvin ja nyt on kaikki kunnossa, toteaa Kähärä.


Jasmin EYOF-kilpailujen palkintojenjaossa Turkin Erzurumissa (Kuva: Jussi Simula)


Muutto Vuokattiin tänä syksynä

Jasmin muutti kuluneena syksynä opiskelemaan Vuokattiin, Sotkamon urheilulukion toiselle vuosikurssille. Ensimmäisen lukiovuoden hän vietti vielä kotikaupungissaan Mikkelissä. Sotkamon urheilulukio oli peruskoulun päättyessä useamman kerran esillä yhdessä koulun opinto-ohjaajan kanssa, mutta Kähärä päätti silti opiskella ensimmäisen vuoden kotikaupunkinsa lukiossa. Ensimmäisen lukiovuoden jälkeen hän kuitenkin päätti lähteä Vuokattiin ja ottaa samalla askeleen kohti itsenäistymistä.

- Halusin aluksi katsoa, millaiselta lukio-opiskelu vaikuttaa. Huomasin, ettei se ollut sen kummempaa, joten uskaltauduin lähteä Vuokattiin, kertoo Kähärä muuton taustoista.

Kähärä ei ollut aikaisemmin yläkouluiässä ollut mukana Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian suosituissa yläkoululeirityksissä, joten ympäristö ja ihmiset eivät olleet täysin tuttuja. Vuokatin olosuhteet ja harjoitusympäristö sekä osa  hänen tulevista luokkakavereista olivat kuitenkin tuttuja, mitkä lopulta houkuttelivatkin hiihtäjälupauksen muuttamaan Kainuuseen.

- Vuokatissa on kyllä huippuolosuhteet ja erittäin osaava valmennus, joilta saa henkilökohtaista apua lähes kaikessa. Lisäksi kun treenataan lähes päivittäin porukassa, siitä saa sparrausta ja näkee koko ajan oman tasonsa, kiittelee Kähärä urheiluakatemian toimintaa ja olosuhteita.


Aikku ja Virpi innostivat ladulle

Maastohiihto ei ole ollut Kähärän päälaji montaa vuotta. Hiihto tuli oikeastaan viimeisimpänä lajina mukaan hänen lajivalikoimaansa. Hän kokee monipuolisen lajitaustan luoneen oivallisen perustan hiihtoon ja näkee sen yhtenä vahvuutenaan hiihtäjänä.

- Olen pelannut jalkapalloa ja lentopalloa sekä minulla on yleisurheilutaustaa. Niiden kautta on tullut monipuolisesti muun muassa nopeutta, kestävyyttä ja ketteryyttä, joista on ollut paljon hyötyä hiihtoharjoittelussa, toteaa Kähärä.

Maastohiihtokimmokkeen Jasmin sai alun perin esikuviensa fanittamisen kautta.

- Fanitin Aikkua (Aino-Kaisa Saarinen) ja Virpiä (Sarasvuo os. Kuitunen), joiden myötä innostuin hiihdosta enemmän siinä noin 10-vuoden iässä. Siitä aloin sitten hiljalleen harjoittelemaan ja kilpailemaan, kertoo Kähärä hiihtoharrastuksensa alkutaipaleesta.


Syksy tuonut paljon muutoksia

Syksy on tuonut nuoren hiihtäjän arkeen paljon muutoksia, sillä esimerkiksi kodinhoitoon liittyvät asiat on täytynyt hoitaa asiaankuuluvasti omilleen muuton myötä. Kähärä pääsi kuitenkin muuttamaan Vuokatissa lopulta seurakaverinsa Nooran kanssa samaan asuntoon, mikä on osaltaan helpottanut asioiden hoitamista. Kolmannella vuosikurssilla opiskeleva seurakaveri on auttanut monessa asiassa.

- Noora on kolmatta vuotta Vuokatissa, joten hän handlaa arjen täällä jo mutkattomasti. Häneltä olen oppinut paljon, kiittelee Kähärä seura- ja kämppäkaveriaan.

Sopeutuminen Vuokatin arkeen on sujunut kuitenkin kaikin puolin mallikkaasti. Yksi merkittävä aikaa säästävä tekijä on hiihtoputkella arkisin edulliseen hintaan akatemiaurheilijoille järjestettävä päivällisruokailu.

- Helpottaa paljon, ettei tarvi tehdä arkisin itse ruokaa. Se säästää aikaa, kun ei sitä hirveästi ylimääräistä muutenkaan ole, mainitsee Kähärä.

Yleisen elämänhallinnan lisäksi Kähärän urheilijan arki on muuttunut merkittävästi Vuokatissa. Aikaisemmin Kähärä ei juurikaan tehnyt kahden harjoituksen päiviä, kun puolestaan Vuokatissa niitä on suurin osa. Urheiluakatemian arki on opettanut paljon urheilijana elämistä.

- Täällä Vuokatissa on tullut enemmän itselleni sellainen urheilijan elämäntapa, toteaa nuori hiihtäjälupaus.

Hiihtäjän arki täyttyy pääosin treeneistä ja opiskelusta, joten ylimääräistä aikaa ei ole vuorokaudessa liikaa. Vapaa-ajan koittaessa Jasmin tykkää viettää aikaansa kavereidensa kanssa, joista suurimman osan hän tunsi jo entuudestaan Hopeasompa-leirien myötä.

- Ollaan tavallaan samassa porukassa treeneissä ja koulussa, mutta tykätään silti tehdä tyttöjen kanssa myös kaikenlaista muutakin, kertoo Kähärä vapaa-ajastaan Vuokatissa.


Jasmin PM-kisoissa Ruotsin Orkdalissa viime talvena (Kuva: Jussi Simula)


Vuokatin PM-kilpailut tavoitteena

Vuokatissa järjestetään tulevana talvena pohjoismaisten hiihtolajien PM-kilpailut. Tammikuun loppupuolella järjestettävät pohjoismaiden mestaruuskilpailut ovat kirkkaana Kähärän mielessä.

- Kauden päätavoite on Vuokatin PM-kisoissa ja lisäksi kaikissa nuorten SM-kilpailuissa, mainitsee Kähärä.

Ennen tammikuuta on edessä vielä laadukasta harjoittelua ja muita tärkeitä kilpailuita. Esimerkiksi tulevilla PM-kisaladuilla hiihdetään ennen joulua Skandinavia Cupin kilpailut, jotka toimivat hyvänä kenraaliharjoituksena tammikuun pääkisoja varten.

- Saariselällä leireilen marraskuun lopulla. Joulukuussa on sitten paljon tärkeitä kilpailuita muun muassa Ristijärven FIS-hiihdot ja Vuokatin Skandinavia Cup, luettelee Kähärä.


Jasminin normaali päiväaikataulu urheiluakatemiassa:

7.30 Herätys
8.30 Ohjattu harjoitus 1,5-2h
11.45 Koululounas
12.20-15.00 opiskelua koululla
15.30 Välipala kotona
16.30 Toinen treeni 1-2h yleensä yhdessä tyttöjen kanssa
18.00 Päivällinen Kultalusikassa (opiskelijaravintola hiihtoputkella)
Päivällisen jälkeen koulutehtävät
21.00 Iltapala
22-22.30 Nukkumaan

Katselukerrat (1043)/Kommentit (0)

Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy jättääksesi kommentin.

YHTEYSTIEDOT

Markkinatie 1
88610 SOTKAMO



 


Instagram

© 2017 Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia